Hyvinvointi on vetovoimastaan huolimatta kiistelty käsite. Hyvinvoinnin määrittely on tärkeää, koska se määrittää sitä, miten valtion tulisi tavoitella hyvinvoinnin edistämistä. Uusi hyvinvointi- ja onnellisuustutkimus on tuonut uusia menetelmiä hyvinvoinnin edistämisen tueksi. Esimerkiksi avun antaminen on noussut uuteen rooliin hyvinvoinnin suhteen. Tulevaisuudessa suurimpana haasteena on saada nivottua hyvinvointi yhteen ekologisen kestävyyden kanssa.
Hyvinvointi on keskeistä sosiaaliselle kestävyydelle
Ilman hyvinvointia ja sen laajaa jakautumista voidaan tuskin puhua sosiaalisesta kestävyydestä. Jos ihmiset eivät esimerkiksi ole tyytyväisiä elämäänsä, yhteiskunta ei liene kovin haluttava tai jatkuva.
Hyvinvointi myös luo sosiaalista kestävyyttä. Esimerkiksi koetun hyvinvoinnin on havaittu johtavan muiden muassa auttamis- ja yhteistyöhalukkuuteen, parempaan terveyteen sekä korkeampaan palkkaan ja tuottavuuteen töissä. Koettu hyvinvointi tarkoittaa tässä edellä mainittua tyytyväisyyttä omaan elämäänsä sekä sitä, että kokee elämän aikana ennemmin miellyttäviä kuin epämiellyttäviä tunteita. Nämä kaikki tukevat ihmisten kykyä yhteistyöhön ja turvaavat yhteiskunnan taloudellista toimeentuloa.
Hyvinvointi on intuitiivisesta vetovoimastaan huolimatta kiistelty käsite
Määritelmät vaihtelevat tieteenalojen sisällä, niiden välillä sekä tieteen ulkopuolella. Joidenkin teorioiden mukaan hyvinvointi on esimerkiksi oikein toimimista, yhteyttä luonnon kanssa tai aineellisia ja sosiaalisia resursseja, jotka sitten mahdollistavat omanlaisen elämän elämistä.
Mistä siis puhumme, kun puhumme hyvinvoinnista? Kysymys on tärkeä, sillä se määrittää sitä, mitä meidän valtiona tulisi tavoitella. Jonkinlaista selkeyttä käsitteeseen näyttäisi antavan hyvinvoinnin määrittely siksi, mikä on hyvää tai parasta ihmiselle hänen elämässään. Suurin osa eriävistä hyvinvointiteorioista näyttäisi olevan yhtä mieltä tämän määrittelyn kanssa, mutta eroavan siinä, minkä nähdään olevan hyvää ihmiselle hänen elämässään.
Yksi keskeinen tapa jakaa hyvinvointiteoriat on, nähdäänkö ihmisen itse parhaiten määrittelevän sen, mikä on hyvää hänelle itselleen. Esimerkiksi edellä mainittu koetun hyvinvoinnin teoria on lähellä tätä. Ympäristö saattaa kuitenkin muokata ihmisen tavoitteita myös hänelle itselleen vahingolliseen suuntaan, eikä hän välttämättä aina ole tietoinen kaikista mahdollisuuksistaan.
Muunlaiset teoriat esittävät erilaisia hyvinvoinnin osa-alueiden listoja, joiden tulee päteä huolimatta siitä, mitä ihminen itse on tästä mieltä. Näitä voivat olla esimerkiksi tietty välttämättömäksi nähty määrä tuloja, koulutusta tai asuntoneliöitä kuten köyhyys- ja kansakuntien kehitystä mittaavissa elinolotutkimuksissa usein tehdään.
Uuden tutkimuksen mukaan hyvinvoinnille keskeisessä roolissa ovat aktiivinen toimijuus, henkilökohtainen kasvu ja hyvän tekeminen
Edellä mainittujen lisäksi viime vuosikymmenien onnellisuustutkimus pääosin psykologian parista on tehnyt kiinnostavia nostoja osin vanhempiin antiikin ja keskiajan teorioihin nojaten.
Vanhempiin teorioihin verraten uudella hyvinvointitutkimuksella on käytössään tilastolliset menetelmät, jotka antavat uuden ikkunan hyvinvointiin.
Näihin nostoihin kuuluvat edellä mainittu koettu hyvinvointi ja muiden muassa
- jatkuva henkilökohtainen kasvu
- kokemus itselähtöisyydestä ja -määräämisestä
- kyvykkyyden kokemus
- kiinnostus ja innostus arkipäivän askareista ja tapahtumista
- hyvän tekeminen ja itsen hyväksi ihmiseksi kokeminen.
Hyvät ja laadukkaat ihmissuhteet ja niiden eri osa-alueet pitävät paikkansa niin perinteisissä kuin uusissa hyvinvointiteorioissa.
Tilastollisiin tarkasteluihin perustuen on esimerkiksi väitetty, että muiden auttaminen kasvattaa omaa hyvinvointia enemmän kuin avun saaminen, mikä kyseenalaistaa laajalle levinnyttä kuvaa ihmisen itsekeskeisyydestä.
Keskeistä uusissa teorioissa näyttäisi olevan myös se, että ihmistä ei nähdä mekaanisena, tarpeita täyttävänä koneena, joka laiskottelee, kun tarpeet on tyydytetty, vaan aktiivisena, jatkuvasti maailmaansa ja maailmansa merkitystä rakentavana toimijana. On havaittu, että kasvun ja persoonan kehitys ei välttämättä pääty varhaisaikuisuuteen, vaan jatkuu läpi elämän ja myös vanhuuden osin vastauksena eri elämänvaiheiden haasteisiin ja mahdollisuuksiin, kuten esimerkiksi lasten hankkimiseen.
Kun puhutaan yhteiskunnan hyvinvoinnista, tulee siis ottaa huomioon niin eri ammattien, tuloluokkien ja vähemmistöjen kuin eri ikäisten arvot, tarpeet ja lähtökohdat. Tämä myös muokkaa hyvinvoinnin käsitettä kohti sitä, mikä on hyvää ajattelun ja elämän muutosta elämän yli muuttuvien haasteiden ja mahdollisuuksien edessä.
Hyvinvoinnin edistäminen ja ekologinen kestävyys käyvät tulevaisuudessa käsi kädessä
Vaikka uusi onnellisuustutkimus on alkanut lävistää kaikkia yhteiskuntatieteitä lähentäen eri tieteenalojen hyvinvointitutkimuksen kenttiä toisiinsa, ei silläkään ainakaan vielä ole yhtenäistä vastausta kysymykseen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta.
Tällä hetkellä myös edellä mainitut psykologian parissa nostetut hyvinvoinnin osa-alueet ovat mukana keskusteluissa siitä, mitä asioita valtioiden tulisi mitata ja tavoitella edistääkseen kansan hyvinvointia.
Eikö innostavalta kuulosta sellainen valtio, jossa kansalaiset, ikään tai kansanryhmään katsomatta, kokevat arkipäivänsä innostaviksi ja kiinnostaviksi, ihmissuhteensa hyviksi, elämänsä merkitykselliseksi ja itselähtöiseksi ja jossa ihmiset ovat hyväntahtoisia?
Hyvinvointitutkimuksen heränneen eloisuuden, sen uusien teorioiden ja valtioiden osoittaman kiinnostuksen johdosta elämme hyvinvoinnin kannalta kiinnostavia aikoja. Suurimpana haasteena on saada nivottua tämä kaikki yhteen ekologisen kestävyyden kanssa. Se ei liene ainakaan ristiriidassa sen kanssa, että ihmiset voivat kokea itsensä hyviksi ihmisiksi.
Lähdekirjallisuutta
Aristotle. (2008). The nicomachean ethics (selections). In Cahn, S., Vitrano, C. (Eds.), Happiness: Classic and Contemporary Readings in Philosophy, 19–34.
Brown, S. L., Nesse, R. M., Vinokur, A. D., & Smith, D. M. (2003). Providing Social Support May Be More Beneficial Than Receiving It: Results From a Prospective Study of Mortality. Psychological Science, 14(4), 320–327. https://doi.org/10.1111/1467-9280.14461
Clark, A. E. (2018). Four Decades of the Economics of Happiness: Where Next? Review of Income and Wealth, 64(2), 245–269. https://doi.org/10.1111/roiw.12369
Diener, E., Wirtz, D., Tov, W., Kim-Prieto, C., Choi, D., Oishi, S., & Biswas-Diener, R. (2010). New Well-being Measures: Short Scales to Assess Flourishing and Positive and Negative Feelings. Social Indicators Research, 97(2), 143–156. https://doi.org/10.1007/s11205-009-9493-y
Kainulainen, S. (2011). Hyvinvointitutkimuksen kehityslinjat Suomessa. Teoksessa J. Saari (Toim.), Hyvinvointi: Suomalaisen yhteiskunnan perusta (ss. 140–165). Gaudeamus Helsinki University Press.
Lagerspetz, E. (2011). Hyvinvoinnin filosofia. Teoksessa J. Saari (Toim.), Hyvinvointi: Suomalaisen yhteiskunnan perusta (ss. 79–105). Gaudeamus Helsinki University Press.
Ryff, C. D. (1989). Happiness is everything, or is it? Explorations on the meaning of psychological well-being. Journal of Personality and Social Psychology, 57(6), 1069–1081. https://doi.org/10.1037/0022-3514.57.6.1069
Vilar, R., Liu, J. H., & Gouveia, V. V. (2020). Age and gender differences in human values: A 20-nation study. Psychology and Aging, 35(3), 345–356. https://doi.org/10.1037/pag0000448
Wright, G. H. von. (1996). The varieties of goodness (Reprint of the 1963 ed., 2nd impr). Thoemmes Press.
