Kansantalouden tilinpidon laajempi soveltamisala tarjoaa tarkemman kuvan yhteiskunnasta

SustAgeable-hankkeessa teemme kansantalouden jakaumatilinpidon (DINA, Distributional National Accounts) laatimistyötä Suomen osalta. DINA on yhteinen kansainvälinen ponnistus kansantalouden tilinpidon soveltamisalan laajentamiseksi, jotta tulojen ja varallisuuden jakautumista voidaan mitata (ks. Piketty ym. 2018).

Ihminen pitelee etusormien ja peukaloiden välissä kahta kolikkopinoa, joista toisessa on enemmän kolikoita.

DINA:n tavoite on kaksijakoinen. Ensinnäkin tavoitteena on luoda tietokanta tulojen ja varallisuuden jakautumista koskevista arvioista, jotka on koottu World Inequality Database -tietokantaan. Toiseksi siinä pyritään yhdenmukaistamaan eriarvoisuuden mittarit makrotaloudellisten lukujen kanssa, jotka tuotetaan kansantalouden tilinpidon mittareilla maailmanlaajuisesti.

Toinen tavoite tarkoittaa, että ymmärtääksemme Suomessa esiintyvän eriarvoisuuden koko laajuuden, tarvitsemme tarkat tiedot siitä, kuka saa kunkin osan kansantuloista. Tämän tulisi mieluiten käsittää kaikki etuudet, kuten terveydenhuolto tai asumistuki. Kuva sisältäisi myös tulovirrat, joita ei ole helppo havaita, kuten yritysten jakamattoman voiton. Koko kansantulon kohdistaminen kuhunkin prosenttipisteeseen parantaisi nykyistä käsitystämme tuloeroista Suomessa. Varallisuuden epätasa-arvon ymmärtäminen vaatii uusia aineistoja täydellisemmän kuvan saamiseksi.

Myös kansainvälisiä rahavirtoja, esimerkiksi veroparatiisien merkitystä kansallisessa tulonmuodostuksessa, on vastikään tarkasteltu DINA:ssa. Vaikka pyrkimys on vaikea, tämä voi tarjota meille paremman käsityksen peiteltyjen rahavirtojen merkityksestä (Alstadsæter ym. 2018).

Lopulta DINA:n perimmäinen ja hyvin ajassa kiinni oleva tavoite on huomioida luonnonvarojen ehtyminen osana pääoman poistojen kokonaisuutta. Tämä lähestymistapa herättänee kiivaasta keskustelua. Vielä ei ole selvää, voidaanko louhittua rautamalmitonnia todella verrata teollisuuslaitteiden vuoden aikana kokemaan kulumiseen ja arvon alenemaan, mutta tätäkin vaihtoehtoa tullaan tarkastelemaan. Jos luonnonvaroja ei mitata kansantalouden tilinpidossa, ne voivat helposti jäädä huomiotta kansallisvarallisuutena.

Onko sillä väliä, että saamme parempia indikaattoreita esimerkiksi tulojen ja varallisuuden jakautumiselle? Nykyisessä järjestelmässä laaja joukko yhteiskuntaa koskevia indikaattoreita on hyvän julkisen politiikan edellytys. Kyse ei ole vain siitä, että yhteiskunnan mittaamattomat osat jäävät huomiotta, vaan myös muutama ydinmittarimme, kuten työllisyysaste ja BKT, saavat liikaa ja vääristynyttä fokusta. Esimerkiksi työllisyysasteen nousu kasvattaa julkisen sektorin verokertymää. Tämä puolestaan voi innostaa päättäjiä luomaan työpaikkoja hinnalla millä hyvänsä. Yhtäkkiä kalliilla politiikkatoimilla luotu työpaikka onkin julkisen sektorin kustannuserä, mikä kääntää alkuperäisen myönteisen vaikutuksen päälaelleen. Emme tarvitse vain hyviä indikaattoreita, vaan tarvitsemme myös julkishallinnon, joka osaa käyttää niitä.

Lähteet

Alstadsæter, A., Johannesen, N., and Zucman, G. (2018). Who owns the wealth in tax havens? Macro evidence and implications for global inequality. Journal of Public Economics, 162, 89–100.

Piketty, T., E. Saez, and G. Zucman (2018). “Distributional National Accounts: Methods and Estimates for the United States”. The Quarterly Journal of Economics 133.2, pp. 553–609.

Lisätietoja