Työkyvyttömyydestä ja työttömyydestä aiheutuu miljardien kustannukset vuosittain. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkemeno oli 1,7 miljardia ja työttömyysetuuksia maksettiin 4,6 miljardin edestä. Suomessa suuret yritykset ovat osittain vastuussa omien työntekijöidensä työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksista. Työantajan työkyvyttömyysmaksu on sitä suurempi, mitä useampi yrityksen työntekijöistä päätyi työkyvyttömyyseläkkeelle aiempina vuosina.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijoiden Tomi Kyyrä ja Juha Tuomala tuoreen tutkimuksen mukaan työnantajan kannattaa siis panostaa työkyvyttömyysriskiä vähentäviin toimenpiteisiin ja tukea terveysongelmista kärsivien työntekijöidensä työssä jatkamista. Näin työnantaja voi säästää tulevissa työkyvyttömyysmaksuissaan.
Lisäksi isot työnantajat joutuvat maksamaan osan entisten työntekijöidensä työttömyysturvan lisäpäivien kustannuksista. Lisäpäivien turvin työttömyysetuutta voi saada vanhuuseläkkeelle siirtymisen saakka, vaikka normaali etuuskausi päättyisi aiemmin. Lisäpäivät yhdessä normaalin etuuskauden kanssa muodostavat niin sanotun työttömyysputken.
Työttömyysturvan lisäpäiviin normaalin 500 päivän etuuskauden jälkeen ovat oikeutettuja vain kaikkein vanhimmat työttömät. Viime vuosina lisäpäiviin oikeuttava alaikäraja on ollut 60–64 vuotta riippuen syntymävuodesta. Työnantajilla voi olla kiusaus kohdistaa irtisanomiset vanhimpiin työntekijöihin, joiden toimeentulo on turvattu vanhuuseläkeikään asti näillä lisäpäivillä.
Työnantajan omavastuukustannus lisäpäivistä voi hillitä työttömyysputken käyttöä. Aiempien tutkimusten mukaan työttömyysputki on merkittävästi lisännyt vanhimpien ikäluokkien työttömyyttä. Siksi työttömyysturvan lisäpäivistä ollaankin asteittain luopumassa kokonaan, eivätkä vuonna 1965 ja myöhemmin syntyneet enää pääse lisäpäiville.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten edellä kuvatut työnantajien kustannusvastuut vaikuttavat työssä jatkamiseen. Koska pienet työnantajat maksavat tasasuuruisia työkyvyttömyys- ja työttömyysvakuutusmaksuja, pienet yritykset ja niiden työntekijät toimivat verrokkiryhmänä. Pienten työnantajien maksut eivät siis riipu heidän omille työntekijöillensä myönnetyistä työttömyysturvan lisäpäivistä tai työkyvyttömyyseläkkeistä. Siksi niillä ei ole samanlaisia taloudellisia kannustimia välttää työttömyysputken käyttöä tai panostaa työkyvyttömyyden torjuntaan kuin suurilla työnantajilla
Tutkimustulosten mukaan työnantajien omavastuu työkyvyttömyyseläkekustannuksista vähentää sairauslomia ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä sekä lisää ammatillisen kuntoutuksen suosiota työpaikoilla.
Sairauslomien vähentyminen viittaa siihen, että työnantajat pyrkivät alentamaan työkyvyttömyysmenojaan panostamalla ennaltaehkäiseviin toimiin. Ammatillisen kuntoutuksen avulla puolestaan tuetaan terveysongelmista kärsivien työntekijöiden työssä jatkamista. Näiden toimien ansiosta työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään harvemmin.
Lisäksi työttömyysturvan lisäpäivien omavastuumaksut vähentävät ikääntyneiden työntekijöiden työttömyysriskiä. Ne ovat siis hillinneet työttömyysputken käyttöä isoissa yrityksissä.
Tutkimuksessa ei havaittu negatiivisia sivuvaikutuksia. Toisin sanoen suurille yrityksille suunnatut työkyvyttömyyseläkkeiden omavastuukustannukset eivät lisää työttömyysriskiä, eivätkä lisäpäivien omavastuumaksut lisää siirtymiä työkyvyttömyysetuuksille.
Tutkimusaineistona olivat entisten LEL-alojen työnantajat ja työntekijät vuosilta 1999–2006. Näiden alojen suuret työnantajat siirtyivät työkyvyttömyyseläkkeiden ja työttömyysturvan lisäpäivien omavastuiden piiriin vuonna 2007, kun TyEL-eläkeuudistus yhdisti yksityisen sektorin eläkevakuutukset.
Työntekijän eläkelaki TyEL korvasi työntekijäin eläkelain TEL, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain LEL sekä taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelain TaEL.
LEL-alojen työntekijät työskentelivät metsä-, maatalous-, rakennus- ja satama-aloilla, joista rakennusala on selvästi suurin. Entisillä LEL-aloilla sekä työkyvyttömyys- että työttömyysriski ovat selvästi muuta yksityistä sektoria korkeampi.
Lisäksi näiden alojen työkyvyttömyyseläkkeiden diagnooseissa tuki- ja liikuntaelinsairaudet korostuvat, kun taas mielenterveyden ongelmat ovat harvemmin työkyvyttömyyden syynä kuin muilla yksityisillä aloilla. Tutkimustulokset koskevat siis varsin erityistä työntekijäryhmää, eikä tuloksia voi siten suoraan yleistää muihin työntekijäryhmiin.
Tarkasteluvuosina työttömyysturvan lisäpäivien alaikäraja oli 57, 59 tai 60 riippuen henkilön syntymävuodesta.
Julkaisu
Tomi Kyyrä ja Juha Tuomala (2022), The Effects of Employers’ Disability and Unemployment Insurance Costs on Benefit Inflows, VATT Working Papers 152
