Kestävyyttä voidaan analyyttisesti pilkkoa ainakin neljään ulottuvuuteen: taloudelliseen, sosiaaliseen, ekologiseen ja kulttuuriseen. Kestävyyttä olisi tärkeää vahvistaa politiikkatoimilla, jotka vaikuttavat saman aikaisesti useammalla ulottuvuudella. Tähän on mahdollista päästä vahvistamalla poikkihallinnollisia toimia ja kansalaisten aktiivista osallistumista.
Kuva: McKayla Crump / Unsplash.
SustAgeable-hankkeessa on ollut ilo päästä osallistumaan erinäisiin kestävyyskeskusteluihin. Aika tavanomaista on näissä keskusteluissa toivoa yksiselitteistä määritelmää sosiaalisesta kestävyydestä. Ymmärrettävä toive, joka on mahdotonta toteuttaa. On kuin hakisi yhtä määritelmää hyvinvointivaltiolle tai hyvinvointiyhteiskunnalle. Suurimmalla osalla suomalaisista on jonkinlainen ajatus hyvinvointivaltiosta, mutta kun mennään yksityiskohtiin, niin eroja alkaa löytymään. Eroja syntyy myös siinä, ajatellaanko hyvinvointivaltion olevan hyvä vai huono konstellaatio. Sosiaalisessa kestävyydessä on vähän sitä samaa. Sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan peruspilari on hyvinvoinnin oikeudenmukainen jakautuminen (ks. Vaalavuo ym. 2025), mutta oikeudenmukaisuutta ei välttämättä ymmärretä ihan samalla tavoin.
Kestävyydestä kirjoitetaan ja puhutaan niin YK:n globaaleina kestävän kehityksen tavoitteina kuin myös korttelitason kestävyytenä (ks. Vaattovaara ym. 2024). Globaalin ja korttelitason väliin jäävät alueellisen ja kansallisen tason kestävyyskysymykset. Erilaiset aluetasot pitäisi huomioida, kun kestävyyttä rakennetaan.
Kestävyyttä voidaan analyyttisesti pilkkoa kolmeen tai neljään ulottuvuuteen (taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen, kulttuurinen), valtioneuvoston kansliassa on päästy jopa viiteen ulottuvuuteen (Airio ym., 2024). Kun kestävyys palastellaan pienempiin osiin, on helpompi hahmottaa mistä puhutaan. Palastelu antaa mahdollisuuden myös käsitteellistää ilmiötä, josta muuten on hankala saada otetta. Palastelun myötä voi mitata eri ulottuvuuksia ja kehittää seurantaindikaattoreita. Kestävyyden kehityksen seuranta ei kuitenkaan tee yhteiskuntaa yhtään sen kestävämmäksi, kuin mitä se nyt on.
Puheista…
Tutkijana luonnollisesti rakastan keskustelua käsitteistä, johon eri mittareiden ja indikaattorien kritisointi on mukava lisä ja pitää ajattelun vireänä. Kaltaiseni tutkijat eivät ole aivan harvinainen lajityyppi. Toisenlaisiakin lajityyppejä löytyy, esimerkiksi Helsingin yliopiston kaupunkitutkimusinstituutista. Siellä koottiin ja kehitettiin koko joukko kaupunginosa- ja korttelitasoisia kestävyysindikaattoreita, jotta eri tutkijoiden ja tienteenalojen näkemyksiä saataisiin hyödynnettyä kestävyyden vahvistamiseksi kaupungeissa (Vaattovaara ym. 2024). Tiettävästi tätä työtä on useammassa kaupungissa hyödynnetty kaupunkitutkimusinstituutin tuella ja saatu aikaan vähintäänkin hyvää keskustelua siitä, mitä mahdollisuuksia kaupungeilla on kestävyyden vahvistamiseksi paikalliset vahvuudet ja heikkoudet tuntien.
SustAgeable-hankkeen aikana olen itse oppinut uutta sosiaalisesta kestävyydestä, mutta ennen kaikkea siitä, miten sitä voidaan hahmottaa. Erityisen merkittävä oppimiskokemus oli päästä kuulemaan, miten eri aloilla valtionhallinnossa ymmärretään sosiaalista kestävyyttä. Tilaisuus tarjoutui, kun hankkeemme tutkijoita kutsuttiin fasilitoimaan keskustelua eri kestävyysulottuvuuksien välisistä yhteyksistä. Ennen tätä keskustelua eri ministeriöiden edustajat kertoivat omista näkökulmistaan, mitä sosiaalinen kestävyys heidän alallaan tarkoittaa. Kaikki pystyivät tämän varsin helponoloisesti sanoittamaan. Puheenvuoroissa tuli esiin sellaisia kuvauksia sosiaalisesta kestävyydestä, jotka olivat kuultaessa aivan ilmeisiä, mutta joita hallinnonalaa tuntematon ei välttämättä olisi pystynyt löytämään.
…pitäisi päästä tekoihin…
Kestävyyskysymykset ovat kiinnostavia siksikin, että useimmiten niihin vaikuttavat samaan aikaan eri tekijät. Mitä pidempää ajanjaksoa tarkastellaan, sitä vaikeampaa on osoittaa aukottomasti syy-seuraussuhteita, koska mahdollisten väliin tulevien tekijöiden määrä kasvaa.
Siinä missä voimme analyyttisesti erottaa kestävyysulottuvuuksia toisistaan, on selvästi vaikeampaa hahmottaa eri ulottuvuuksien yhteyksiä, puhumattakaan siitä, että kovinkaan huolellisesti tavataan miettiä erilaisten politiikkatoimien vaikutuksia useammalla kuin yhdellä ulottuvuudella. Olisi kuitenkin suorastaan hölmöä vahvistaa kestävyyttä yhdellä ulottuvuudella samalla heikentäen kestävyyttä toisilla ulottuvuuksilla. Siksi on tärkeää valita sellaisia toimia, jotka joko tukevat kestävyyttä useammalla ulottuvuudella samaan aikaan tai ovat vähintäänkin neutraaleja suhteessa niihin.
Lienee selvää, että mikään hallinnonala tai tutkimusryhmä ei pysty yksin vastaamaan kestävyyden vahvistamisesta vaan tarvitaan vuoropuhelua, jossa asioita puntaroidaan eri näkökulmista. Meidän ei tarvitse omata samaa ymmärrystä siitä, milloin hyvinvointi on oikeudenmukaisesti jakautunut. Sen sijaan tarvitaan jaettu ymmärrys siitä, että ilman raitista ilmaa, puhdasta vettä, syötävää ruokaa tai toimintakykyistä väestöä, vähiin käyvät edellytykset taloudellisella toimeliaisuudella kasvattaa kansantalouden kakkua. Jaettu ymmärrys tarvitaan siitäkin, että haluamme turvata tuleville sukupolville samat hyvinvoinnin edellytykset kuin olemme itse saaneet.
Suomessa on kaikki edellytykset toimia kestävän yhteiskunnan edelläkävijänä. Tämä edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä, jatkuvaa oppimista, päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja kansalaisten aktiivista osallistumista. Työtä on tehtävänä kaikilla hallinnon ja alueiden tasoilla – mutta se ei vaadi välttämättä lisää resursseja, vaan viisaampaa resurssien käyttöä. (Ks. Saikkonen ym. 2025.)
…ja lisätä kunnianhimoa.
Lopulta vastaus otsikon kysymykseen riippuu siitä keitä ovat ”me”? Ja vähän siitäkin, millä aluetasolla ”pahinta” tarkastellaan. Luultavasti suurvaltojen autoritaariset johtajat ovat pahin uhka kestävälle yhteiskunnalle, ainakin jos näkee demokratian toimivuuden keskeisenä osana sosiaalista kestävyyttä. Maailmanpolitiikan käänteet energiakriiseineen ovat omiaan viemään huomiota pois hyvinvoinnista, sen jakautumisesta ja miten sitä voitaisiin mahdollisimman laaja-alaisesti saavuttaa. Jos ”me” tarkoittaa valtionhallintoa, jota itsekin edustan, niin kyllä kunnianhimon tasoa kestävyystoimissa voisi helposti nostaa. Tarvitaan rohkeutta tunnustaa, että kestävyyden palastelu ei ole voittava strategia, jos näitä palasia ei osata tuoda yhteen ja palauttaa kokonaiskuvaan.
Kirjallisuus
Airio, Ilpo, Furman, Eeva, Hyrsky, Kimmo, Perko, Susanna, Piironen, Ossi & Tamminen, Saara (2024). Kestävyysarvioinnin toimintamalli: Keskustelualoite. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2024:8. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-380-7
Saikkonen, Paula, Rotko, Tuulia & Vaalavuo, Maria (2025). Kestävä yhteiskunta -tekemistä vaille valmis. Yhteiskuntapolitiikka 90(3), 299–305. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061166704
Vaalavuo, Maria & Ilmakunnas, Ilari & Uotinen, Joonas & Saikkonen, Paula (2025). Hyvinvoinnin oikeudenmukainen jakautuminen on sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan peruspilari. SustAgeable Policy Brief 03/2025.
Vaattovaara, Mari, Jännes, Jussi & Posti, Mikko (2024). Kohti kestävämpiä asuinalueita: kaupunginosien ja kortteleiden kestävyysindikaattoreita. Helsinki: Kaupunkitutkimusinstituutti Urbaria. http://hdl.handle.net/10138/574787
