Tiedekulmassa keskusteltiin toukokuun alussa ikääntyvien hoivaan liittyvistä valinnoista ja niiden seurauksista nyt ja tulevaisuudessa. Aiheesta keskustelleet tutkijat korostivat, että vaikka hoivapalveluiden saatavuuskriteerejä kiristetään, hoivan tarve ei katoa. Hoivan siirtymisellä yhä enemmän omaisten vastuulle on myös merkittäviä seurauksia työikäiseen väestöön.
SustAgeable-hanke järjesti yhdessä Netresilience- ja LIFECON-hankkeiden sekä CoAgeCare-huippuyksikön kanssa Tiedekulmassa 8. toukokuuta tapahtuman Väestö ikääntyy – kuka meitä hoivaa, mitä se maksaa ja kenelle?. Tapahtumassa keskusteltiin ikääntyvien hoivasta, sen saatavuudesta ja kustannuksista sekä poliittisista päätöksistä, joilla hoivan järjestämistä ohjataan.
Hoivalla on aina hintansa
Suomessa vierailulla ollut taloustieteen professori Janet Fast Kanadasta Albertan yliopistosta avasi tilaisuuden puheenvuorollaan, jossa hän käsitteli hoivataloutta (Care Economy), jolla hän viittaa kaikkiin hoivatyön muotoihin ja niiden merkitykseen yhteiskunnan hyvinvoinnin ja talouden kannalta. Hoivatalouden käsite antaa mahdollisuuden tarkastella hoivaa laajasti ja kokonaisvaltaisesti.
– Hoiva vaikuttaa meihin kaikkiin ja se pitää sisällään niin omaisten tekemän hoivatyön kuin myös formaalin hoivatyön, totesi Fast puheenvuoronsa alussa.
Fast painotti, että hoiva on keskeinen aihe, joka poliittisten päättäjien tulisi ottaa huomioon. Hoivalla on hintansa. Taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna hoivalla on vaikutusta työllisyyteen, sillä omaistaan hoivaava henkilö saattaa olla paljon pois työpaikaltaan, hän saattaa tehdä pienemmän tuntimäärän töitä tai jopa menettää työnsä omaishoivan vuoksi.
Hoivan sosiaalinen hinta näkyy siinä, miten omaishoiva vaikuttaa perhe- ja ystävyyssuhteisiin. Hoivaaja voi myös joutua jättämään elämästään sosiaalisia aktiviteetteja ja kärsiä yksinäisyydestä. Hoivan terveydellinen hinta voi näkyä väsymyksenä ja fyysisen terveydentilan ja mielenterveyden heikentymisenä.
Fast esitti, että omaishoivaan liittyy kaksi olennaista kysymystä: mistä omaishoivaaja luopuu, kun tekee palkatonta hoivatyötä ja kuinka paljon maksaisi korvata palkaton hoivatyö ammattilaisen palkallisella hoivatyöllä.
Fastin puheenvuoron jälkeen SustAgeable-hankkeessa hoivatutkimuksesta vastaava apulaisprofessori Minna Zechner kommentoi Fastin puheenvuorossa esiin nostamia aiheita. Zechner toivoi, että myös Suomessa saataisiin enemmän tietoa omaishoivasta ja omaishoitajista.
– Meillä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka paljon omaishoiva tukee virallista hoivaa Suomessa, julkisella on vastuu hoivasta, mutta silti omaishoivan rooli Suomessa on suuri, Zechner totesi.
Hoivan tarve ei katoa, vaikka hoivapalveluiden saatavuuden kriteereitä tiukennettaisiin
Tilaisuuden toinen osuus koostui paneelikeskustelusta, jossa käsiteltiin ikääntyneiden hoivaa Suomessa. Panelisteina olivat SustAgeable-hankkeessa toimiva professori Ismo Linnosmaa Itä-Suomen yliopistosta, LIFECON-hankkeessa toimiva tutkijatohtori Kaarina Korhonen Helsingin yliopistosta, Turun yliopiston apulaisprofessori Mirkka Danielsbacka Netresiliece-hankkeesta ja Jyväskylän yliopiston professori Teppo Kröger CoE AgeCare -huippuyksiköstä.
Paneelikeskustelun alussa tilaisuuden juontaja Jari Hanska esitteli graafia (Kuva 1) hoivapalveluiden saatavuudesta yli 75 vuotta täyttäneille Suomessa. Siinä missä yli 75 vuotta täyttäneiden lukumäärä on kasvanut, on hoivapalveluiden saatavuus vähentynyt.
– Tutkimukset kertovat, että hoivan saaminen viivästyy, hoivakoteihin mennään myöhemmin ja siellä ollaan lyhyemmän aikaa. Tästä johtuu ainakin pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoivan lasku, Kaarina Korhonen kommentoi.
– Hoivapalveluiden saatavuuteen ovat vaikuttaneet palveluiden saatavuuden kiristyneet kriteerit, esitti Ismo Linnosmaa.
– Suomalaisen hoivapolitiikan pitkä linja on ollut, että laitoshoitoa eli ympärivuorokautista hoivaa on vähennetty 80-luvulta lähtien. Painopiste on siirtynyt kotihoitoon, mutta se ei kompensoi ympärivuorokautisen hoivan erittäin nopeaa vähentymistä, täydensi Teppo Kröger.
Kriteerien tiukentamisen syynä Linnosmaa näkee todennäköisimmin säästöt. Trendit hoivan saatavuudessa eivät kuitenkaan noudata yleisiä taloustrendejä: nousu- ja laskusuhdanteita on ollut, mutta hoivan saatavuus on aina laskusuhdanteessa, kuten Kröger esitti.
Vaikka hoivan saatavuuden kriteerejä kiristetään, hoivan tarve ei katoa mihinkään. Hoivatarpeisiin vastataan joko kotitalouksien tai omaishoivan kautta tai yksityisellä sektorilla.
Hoivan kustannukset tulevat kasvamaan tulevaisuudessa
Hoivan kustannukset riippuvat paljolti sitä, millaisia palveluita tarjotaan ja kuka niitä tarjoaa. Kröger painotti, että vaikka ikääntyvien hoivan kustannukset ovat kasvussa, ne eivät kuitenkaan uhkaa Suomen julkista sektoria.
Omaisten tekemää hoivatyötä ei sen sijaan voi nähdä tilastoissa. Mirkka Danielsbacka muistutti, että varsinaisen omaishoivan lisäksi suomalaiset auttavat omaisiaan monella eri tavalla, esimerkiksi hoitamalla omaistensa kaupassakäyntiä.
– Kun tarkastellaan ikärakenteen muutoksia, voidaan arvioida, että hoivakotiasukkaiden määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa, samoin kuin kotona olevien muistisairaiden määrä ja kustannukset tulevat kasvamaan väistämättä, Korhonen esitti.
Voidaanko omaishoivalla korvata muita hoivan muotoja?
Paneelikeskustelun kolmantena aiheena olivat poliittiset päätökset, jotka ohjaavat hoivan järjestämistä. Tullaanko Suomessa tulevaisuudessa siirtymään yhä enemmän omaishoivaan?
Kröger muistutti, että meidän yhteiskuntamme ei ole sellainen, jossa olisi runsaasti omaishoitajia odottamassa, että heitä tarvitaan. Meillä aikuisväestö on kokoaikaisessa ansiotyössä.
– Ei myöskään ole realistista ajatella, että omaiset hoivaisivat muistisairaita yhä enemmän kotona, omaishoitajaksi siirtyminen on hyvin kuormittavaa, Korhonen painotti.
Danielsbacka esitti, että tutkimusten mukaan Suomessa täysi-ikäiset lapset eivät ole kovin valmiita ottamaan vastuuta ikääntyvien vanhempiensa hoivasta. Toisaalta tilanteessa, jossa olisi pakko huolehtia vanhemmistaan, monet saattaisivat siihen kuitenkin ryhtyä.
– Suomessa ei ole tehty varsinaista poliittista päätöstä, jonka perusteella palvelujärjestelmää muutettaisiin. Esimerkiksi vanhuspalvelulakiin ei ole tehty mitään muutoksia, jotka olisivat muuttaneet julkisen sektorin ja perheen vastuita, Kröger huomautti.
Mutta millainen on hoivan tilanne panelistien arvioiden mukaan Suomessa vuonna 2040?
– Kun otetaan huomioon hyvinvointialueiden taloustilanne, saatavuuskriteerit tulevat todennäköisesti kiristymään. Jos talouskasvu kiihtyisi ja tilanne muuttuisi tai digitaaliset palveluinnovaatiot ratkaisisivat haasteita, voisi tilanne muuttua paremmaksi, Linnosmaa esitti.
– Hoiva tulee siirtymään enemmän perheisiin ja tällä tulee olemaan moninaisia seurauksia erityisesti työikäiseen väestöön, Danielsbacka totesi paneelikeskustelun päätteeksi.
