Tuoreessa Social Sustainability in Ageing Welfare States -kirjassa käsitellään sosiaalista kestävyyttä eri näkökulmista. Paula Saikkonen ja Paul Bridgen tarkastelevat omassa luvussaan sitä, miten kestävyys voidaan ymmärtää ja mitä se tarkoittaa hoivapalveluille. Tässä tarkastelussa he hyödyntävät integroidun kestävyyden käsitettä korostaakseen, että kestävyyttä tulee tarkastella yhtenä kokonaisuutena.
Olen useamman vuosikymmenen ajan seurannut kestävyyskeskustelua. Tietoa karttuu jatkuvasti lisää ja tutkimusmaailmassa on tehty kiinnostavia avauksia, joista kestävyystiede (sustainability science) on yksi esimerkki. Nykyisin uudet yhteiskuntapolitiikan opiskelijat voivat jo odottaa, että ympäristönäkökulma näkyy jollakin tavalla heidän opinnoissaan. Tietoa siitä, mitä kestävä yhteiskunta tarkoittaa on tarjolla. Isompi kysymys näyttäisikin olevan se, että miten tarvittava muutos saadaan aikaan.
Paul Bridgenin kanssa päädyimme keskustelemaan hyvinvointivaltioiden polkuriippuvuudesta, erilaisten ajattelumallien pysyvyydestä tai ainakin hyvin hitaasta muutoksesta eräässä konferenssissa joitakin vuosia sitten. Olemme molemmat lukeneet sosiaalipolitiikkaa aikana ennen Greta Thunbergia, sittemmin heittäytyneet ekososiaalipolitiikan pyörteisiin ja todenneet, että traditionaalinen sosiaalipolitiikka ja ekososiaalipolitiikka tai ympäristösosiaalipolitiikka, näin Suomen kontekstissa, kulkevat valitettavan paljon omissa uomissaan – ja tutkijat omissa konferensseissaan tai työryhmissään.
Siitä se ajatus kirjalukuun lähti.
On vain yksi kestävyys
Kirjan luvussamme tarkastelemme, miten kestävyys voidaan ymmärtää, ja mitä se tarkoittaisi hoivapalveluille. Kestävä hyvinvointivaltio tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltio palvelee myös tulevia sukupolvia vähintäänkin samoissa määrin kuin nykyisiä. Tässä ”palvelee” tarkoittaa sitä, että tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus yhtä hyvään hyvinvointiin kuin meidän sukupolvellamme on ollut. Tämä pitää sisällään myös luonnon, sillä ilman juomakelpoista vettä tai puhdasta ilmaa edellytyksiä hyvinvoinnille tuskin on. Luonto itsessään toki myös tukee hyvinvointia. Kestävä hyvinvointivaltio ei tarkoita sitä, että kaiken pitäisi pysyä ennallaan.
Kirjan luvussa käytämme käsitettä integroitu kestävyys korostaaksemme, että kestävyyttä on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena: vähän niin kuin budjetti- tai hallitusohjelmaneuvotteluissa, mikään ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu. Ei voi puhua kestävyydestä, jos ei samanaikaisesti huomioida kestävyyden taloudellista, sosiaalista ja ekologista ulottuvuutta. Hyvinvointivaltioiden niukkuuden ajassa olisi hölmöläisen peiton jatkamista puhua taloudellisen kestävyyden vahvistumisesta, mikäli samaan aikaan heikennetään ekologista tai sosiaalista kestävyyttä.
Nykyisessä päätöksenteossa taloudellinen kestävyys usein korostuu. Talouden kestävyyden nimissä saatetaan tehdä leikkauksia, joiden seurauksena palvelujen saatavuus kaventuu, ylikuormitettujen hoivatyöntekijöiden jaksaminen loppuu ja kansalaiset eivät luota saavansa tarvitsemiaan palveluita, mikä on omiaan heikentämään luottamusta instituutioita ja julkista valtaa kohtaan.
Integroidun kestävyyden käsitteellä korostamme, että kestävyys ei ole nollasummapeliä. Ekologiset ratkaisut voivat olla myös muita kestävyysulottuvuuksia vahvistavia. Esimerkiksi palvelujen digitalisaatio voi pienentää hiilijalanjälkeä, parantaa palvelujen saavutettavuutta tai vähentää yksinäisyyttä, mutta vain jos ne suunnitellaan fiksusti. Huonosti toteutettu digitalisaatio puolestaan lisää eriarvoisuutta ja syrjäyttää entisestään haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.
Miten vahvistaa kestävyyttä?
Paulin kanssa pohdimme sitä, miten kaksi varsin erilaista hyvinvointivaltiota kohtaa saman ilmiön eli ikääntyvän väestön tai kenties pitkäikäistyvän väestön, samaan aikaan kun yhteiskunnan pitäisi ottaa merkittäviä harppauksia kestävyyteen. Ekososiaalipolitikan tutkimuskirjallisuuden pohjalta loimme kriteerit sille, mitä kestävä hoiva tarkoittaisi ja reflektoimme sitä, missä määrin nykyiset järjestelmät näillä kriteerein ovat kestäviä. Nämä kuusi kriteeriä selviävät lukemalla kirjan luvun.
Emme tee vertailevaa tutkimusta, mutta uskomme, että kaksi vähän erilaista maata ja hyvinvointivaltiota tuovat esiin kiinnostavia yhtäläisyyksiä, mutta myös sen, että jokaisen hyvinvointivaltion on löydettävä oma polkunsa kestävyystoimissa. Toki aina voi oppia toisten onnistumisista ja erheistä.
Tuskin yllättää, että kummassakaan hyvinvointivaltiossa ei voida väittää hoivapalvelujen olevan millään muotoa kestävällä pohjalla. Molemmista toki löytää sellaisia piirteitä, joita kestävissä hyvinvointijärjestelmissä on ajateltu olevan. Osin syy saattaa löytyä valitsemastamme näkökulmasta: tarkastelimme pitkälti kansallisen tason linjauksia, politikkadokumentteja ja tilastoja. Ne eivät tunnista paikallisia yhteisöjä tai ruohonjuuritason toimijoita, puhumattakaan siitä, että ikääntyneiden palveluista ja palvelutarpeista olisi käyty kovinkaan syvällistä keskustelua.
Olen aika varma, että käyttämämme käsite, integroitu kestävyys, ei ole välttämätön kestävän hyvinvointivaltion aikaansaamiseksi. Kunhan totumme puhumaan kestävyydestä niin, että se automaattisesti sisältää kaikki ulottuvuudet, niin se luultavasti riittää. Ekososiaalisen politiikan kirjallisuus antaa hyviä ideoita siitä, miltä kestävä hyvinvointivaltio näyttää. Traditionaalisen sosiaalipolitiikan ymmärrystä tarvitaan, jotta hallittu järjestelmämuutos, jossa kaikki pysyvät mukana, on mahdollinen. Demokraattisessa yhteiskunnassa muutos tarvitsee enemmistön tuen taakseen.
On hyvä, jos tutkijat pystyvät rakentamaan siltoja oppialojen ja koulukuntakiistojen yli yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi, mutta se ei riitä. Tarvitsemme enemmän kansalaiskeskustelua kestävästä hyvinvoinnista. Se voisi auttaa löytämään sellaisen myönteisen tulevaisuudenkuvan, joka tekee lopulta muutoksen mahdolliseksi.
Kirjan luku
Bridgen, P. & Saikkonen, P. (2025). Integrated sustainability: what is it and what are its implications for social care in ageing welfare states? in: Vaalavuo, M. & Nelson, K. & Kuitto, K. (eds.) Social Sustainability in Ageing Welfare States. Edward Elgar Publishing. 229–249
Tiedot kirjasta
Social Sustainability in Ageing Welfare States (eds. Vaalavuo, Nelson & Kuitto): Social Sustainability in Ageing Welfare States. Luettavissa Open access -muodossa.
