Tuoreessa Social Sustainability in Ageing Welfare States -kirjassa käsitellään sosiaalista kestävyyttä eri näkökulmista. Minna Zechner ja Lena Näre avaavat luvussaan, miten hoivan näkökulma sosiaaliseen kestävyyteen ohjaa huomiota yksilöllisten tarpeiden täyttämiseen liittyviin sosiaalisiin suhteisiin.
Pitkäikäisyys ymmärretään keskeiseksi taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon indikaattoriksi kaikkialla maailmassa (Sen, 1998; Liou, Joe, Kumar, & Subramanian, 2020). Vaikka ikääntyneet elävät aikaisempaa pidempään terveinä (Weber & Loichinger, 2022), pelkkä ikääntyneiden osuus väestöstä tarkoittaa kasvavaa hoivan tarvetta, ja laskevan syntyvyyden myötä heitä hoivaavia on entistä vähemmän. Näin ollen pohdittaessa onnistunutta ikääntymistä ja ikääntyneiden hyvinvointia on myös vastattava kysymykseen siitä, kenellä on oikeus laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen hoivaan, ja millä ehdoilla?
Oikeus saada hoivaa kulkee käsi kädessä sen kanssa, että hoivatyötä, palkalla tai palkatta, tekevien työolot ovat heidän hyvinvointinsa kannalta kestävät. Kyse on hoivan relationaalisuudesta, eli siitä että hoivatyötä tekevän ja hoivaa saavan henkilön hyvinvointi ovat yhteydessä toisiinsa. Hoivan käsitteellä tarkoitetaan sellaisten ihmisten tarpeiden tyydyttämistä, jotka tarvitsevat apua arkeensa nuoruuden, vanhuuden, vamman, sairauden tai haurauden vuoksi (Anttonen & Zechner, 2011). Hoivan ja hoivatyön epätasainen jakautuminen heikentää tai jopa estää sosiaalista kestävyyttä.
Hoiva on korvaamaton osa taloutta
Sosiaalinen kestävyys jää usein kestävän kehityksen keskusteluiden ulkopuolelle. Yksi syy tähän on se, että talouskasvu esitetään yleensä hyvinvointivaltion toiminnan edellytyksenä, jolloin ilman talouskasvua hyvinvointivaltiota on heikennettävä. Tämä taas johtaa sosiaalisten näkökohtien ja toimintojen, kuten hoivapalvelujen, leikkaamista tai rajaamista (Bonvin & Laruffa, 2022).
Kestävyydellä ja kestävällä kehityksellä on kuitenkin sosiaalinen ulottuvuus, joka edellyttää köyhyyden, eriarvoisuuden ja ympäristön tilan heikkenemisen välisten yhteyksien huomioimista. Tämä tulee tehdä samalla kun varmistetaan nykyhetken sukupolvien tarpeiden täyttäminen vaarantamatta tulevien sukupolvien kykyä vastata omiin tarpeisiinsa (WCED, 1987). Hoivan näkökulma sosiaaliseen kestävyyteen ohjaa huomiota yksilöllisten tarpeiden täyttämiseen liittyviin sosiaalisiin suhteisiin.
Hoivan suhteen usein jätetään huomiotta se tosiasia, että hoiva on korvaamaton osa taloutta, ei vain siksi, että se uusintaa ja ylläpitää työvoimaa, vaan myös siksi, että kotitalouksissa tehty sukupuolittunut palkaton työ on tiukasti sidoksissa talouteen. Tämä johtuu siitä, että kotitalouksien tuotantoprosessit ovat riippuvaisia ostetuista hyödykkeistä (Munro, 2019).
Hoivaan liittyy monenlaisia eriarvoisuuksia
Hoivan tarpeiden, hoivan saamisen ja hoivatyön taustalla on monenlaisia muun muassa sukupuoleen, sosioekonomiseen asemaan, etnisyyteen. vammaisuuteen, ikään ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä eriarvoisuuksia. Tällaiset eriarvoisuudet ovat keskeisiä hoivan maailmaanlaajuisessa haasteessa, jonka voi rinnastaa ilmastonmuutokseen. Väestön ikääntyminen ei sinänsä ole ratkaistavissa oleva haaste, mutta se, miten hoivan tarpeisiin vastaaminen ja hoivatyö jakautuvat, on.
Samaan tapaa kuin kestävyys ilmastonmuutoksessa edellyttää uutta maailmanjärjestystä, jossa raaka-aineita ja jatkuvaa talouskasvua ei pidetä itsestäänselvyytenä, myös sosiaalinen kestävyys kaipaa määrittelyitä ja ratkaisuja. Tässä voi olla mahdollisuus haastaa sellaiset olettamukset, että pääasiassa naisten tekemä palkaton hoiva- ja kotityö ovat ilmaisia hyödykkeitä (esim. Fraser, 2016; Wichterich, 2015).
Kirjan luku
Zechner, M. & Näre, L. (2025). Inequalities in social care as barriers to social sustainability: towards care justice. Teoksessa Vaalavuo, M. & Nelson, K. & Kuitto, K. (toim.) Social Sustainability in Ageing Welfare States. Edward Elgar Publishing. 121–139. https://doi.org/10.4337/9781035318377.00013
Tiedot kirjasta
Social Sustainability in Ageing Welfare States (eds. Vaalavuo, Nelson & Kuitto): Social Sustainability in Ageing Welfare States. Luettavissa Open access -muodossa.
Lähteet
Anttonen, A., & Zechner, M. (2011). Theorizing care and care work. In B. Pfau-Effinger, & T. Rostgaard (Eds.). Care between work and welfare in European societies (pp. 15–34). Houndmills: Palgrave Macmillan.
Bonvin, J.-M., & Laruffa, F. (2022). Towards a Capability-Oriented Eco-Social Policy: Elements of a Normative Framework. Social Policy and Society, 21(3), 484–495. https://doi.org/10.1017/S1474746421000798
Fraser, N. (2016). Contradictions of capital and care. New Left Review 100, 99–117.
Liou, L., Joe, W., Kumar, A., & Subramanian, S. V. (2020). Inequalities in life expectancy: An analysis of 201 countries, 1950–2015. Social Science & Medicine, 253, 112964. https://doi.org/10.1016/j.socscimed.2020.112964
Munro, K. (2019). “Social Reproduction Theory,” Social Reproduction, and Household Production. Science & Society, 83(4), 451–468. doi:10.1521/siso.2019.83.4.451
Sen, A. (1998). Mortality as an indicator of economic success and failure. The Economic Journal, 108(446), 1–25. https://doi.org/10.1111/1468-0297.00270
WCED. (1987). Our Common Future (Brundtland Report). United Nations World Commission on Environment and Development. Retrieved from https://sustainabledevelopment.un.org/content/documents/5987our-common-future.pdf.
Weber, D., & Loichinger, E. (2022). Live longer, retire later? Developments of healthy life expectancies and working life expectancies between age 50–59 and age 60–69 in Europe. European Journal of Ageing, 19, 75–93. https://doi.org/10.1007/s10433-020-00592-5
Wichterich, C. (2015). Contesting green growth, connecting care, commons and enough. In W. Harcourt & I. L. Nelson (Eds.). Practising Feminist Political Ecologies: Moving Beyond the ’Green Economy’ (pp. 67–100). London: Zed Books
