Tuoreessa Social Sustainability in Ageing Welfare States -kirjassa käsitellään sosiaalista kestävyyttä eri näkökulmista. Toni Juuti ja Ohto Kanninen avaavat omassa luvussaan, mitä tuloliikkuvuuden lasku kertoo hyvinvoinnistamme ja tyytyväisyydestämme elämään.
Vuosikymmenten ajan keskeinen osa ”amerikkalaista unelmaa” on ollut usko siihen, että jokainen sukupolvi elää paremmin kuin edeltäjänsä. Mutta mitä tapahtuu, kun tuo unelma alkaa hiipua – ei vain Yhdysvalloissa, vaan koko kehittyneessä maailmassa?
Viimeaikainen tutkimus osoittaa, että yhä harvempi tienaa tänä päivänä enemmän kuin vanhempansa samassa iässä. Tätä ilmiötä kutsutaan absoluuttiseksi sukupolvien väliseksi tuloliikkuvuudeksi, ja se on ollut laskussa 1900-luvun puolivälistä lähtien. Vaikuttaako tämä ihmisten onnellisuuteen tai siihen kuinka tyytyväisiä he ovat elämäänsä?
Liikkuvuus laskee – entä sitten?
Japanista Yhdysvaltoihin ja Euroopan halki yhä harvempi ylittää vanhempiensa tulotason. Muutos on suurin Japanissa, jossa yli 90 % vuonna 1950 syntyneistä tienasi enemmän kuin vanhempansa – vuonna 1980 syntyneistä enää noin 55 %.
Syyt ovat hitaampi talouskasvu monissa maissa sekä kasvaneet tuloerot joissain maissa. Mutta tekeekö tämä meistä onnettomampia? Näyttää siltä, että ei.
Onnellisuus ei riipu vain siitä, ylitätkö vanhempiesi tulotason
Yhdessä Ohto Kannisen kanssa osoitamme, että koettu hyvinvointi – se, kuinka onnellisiksi tai tyytyväisiksi ihmiset itsensä tuntevat – ei ole laskenut liikkuvuuden mukana. Aineistomme mukaan esimerkiksi Japanissa, jossa liikkuvuus on romahtanut, ihmisten tyytyväisyys elämään on pysynyt vakaana tai jopa kasvanut.
Miksi näin? Mahdollisia selityksiä on ainakin kolme. Vanhempien tulotaso ei välttämättä ole ihmisille tärkein vertailukohta ja arjen vertailut kavereihin saattavat vaikuttaa enemmän. Materiaalinen elintaso on muuttunut, eli samalla tulotasolla voi nykyisin saada parempaa teknologiaa, terveydenhuoltoa ja viihdettä. Kulttuuriset ja sosiaaliset arvot muuttuvat, joten hyvä elämä tarkoittaa eri asioita eri aikakausina.
Miten tämä kaikki mitataan?
Käytämme aineistoa kymmenestä kehittyneestä maasta, joissa vertaamme absoluuttista liikkuvuutta kyselyaineistoihin onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä elämään. Tulokset? Emme havaitse vahvaa yhteyttä liikkuvuuden laskun ja hyvinvoinnin heikkenemisen välillä. Joissain maissa (esim. Japani) hyvinvointi kasvoi samalla kun liikkuvuus laski. Talouskasvu on toki yhteydessä hyvinvointiin – mutta ei välttämättä vanhempien tulojen ylittämisen kautta.
Tuloksemme haastavat yleisen oletuksen siitä, että sukupolvien välinen taloudellinen pysähtyneisyys johtaa väistämättä yhteiskunnalliseen pahoinvointiin. Todellisuudessa ihmisten onnellisuus voi olla yllättävän joustavaa – ja monisyisempää – kuin yleensä uskotaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tuloeroilla ja hitaalla kasvulla olisi merkitystä. Mutta se, että harvempi nuori tienaa enemmän kuin vanhempansa, ei itsessään tarkoita sosiaalista romahdusta.
Kirjan luku
Juuti, T. & Kanninen, O. (2025). The fall in absolute intergenerational mobility: consequences for subjective well-being. Teoksessa Vaalavuo, M. & Nelson, K. & Kuitto, K. (toim.) Social Sustainability in Ageing Welfare States.Edward Elgar Publishing. 78–97. https://doi.org/10.4337/9781035318377.00011
Tiedot kirjasta
Social Sustainability in Ageing Welfare States (eds. Vaalavuo, Nelson & Kuitto): Social Sustainability in Ageing Welfare States. Luettavissa Open access -muodossa.
