Väestön ikääntyessä pidemmät työurat ovat nousseet keskiöön eläkejärjestelmien ja hyvinvointivaltion taloudellisen kestävyyden turvaamisessa. Harvemmin kysytään, kenelle työssä jatkaminen on realistista – ja millä ehdoilla. Tuore artikkelimme kirjassa Social Sustainability in Ageing Welfare States osoittaa, että sosiaalisesti kestävä työurien pidentäminen vaatii eriarvoisuuden tunnistamista ja elämänkaariajattelua.
Monissa Euroopan maissa eläkeuudistukset ovat nostaneet lakisääteistä eläkeikää, rajoittaneet varhaiseläkkeelle siirtymistä ja lisänneet kannusteita jatkaa työelämässä pidempään. Näillä toimilla on onnistuttu nostamaan ikää, jolloin työmarkkinoilta keskimäärin poistutaan. Kaikki eivät kuitenkaan pysty – tai halua – jatkaa työuraansa yhtä pitkään.
Keskeinen haaste on varmistaa, että pidemmät työurat toteutuvat mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja osallistavasti. Tämä edellyttää, että tunnistamme erot työurien loppupään työllisyydessä ja eläkkeelle siirtymisessä mm. sosioekonomisen aseman, sukupuolen, terveyden ja työn laadun mukaan. Jos työuria pidennetään tavalla, joka kasvattaa eriarvoisuutta, heikentää hyvinvointia tai sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, voi se horjuttaa luottamusta eläkejärjestelmään ja hyvinvointivaltion legitimiteettiä.
Työurien pidentämisen sosiaalinen kestävyys on moniulotteinen kysymys
Työurien pidentäminen on sosiaalisesti kestävää, jos se ei lisää eriarvoisuutta eikä heikennä hyvinvointia nykyisillä tai tulevilla sukupolvilla. Sosiaalista kestävyyttä voidaan tarkastella kolmella tasolla:
- Makrotaso – hyvinvointivaltio ja eläkejärjestelmät
Pidemmät työurat voivat helpottaa väestön ikääntymisestä aiheutuvia taloudellisia paineita. Samalla on kuitenkin varottava lisäämästä eriarvoisuutta sukupolvien välillä tai niiden sisällä. Luottamus eläkejärjestelmään ja hyvinvointivaltioon rakentuu oikeudenmukaisuuden kokemukselle. - Mesotaso – työmarkkinat ja työnantajat
Työnantajilla on keskeinen rooli ikääntyvien työssä pysymisessä. Vaikka asenteet yli 55-vuotiaita kohtaan ovat parantuneet, ikäsyrjintää, rajallisia koulutusmahdollisuuksia ja joustamattomia työjärjestelyjä esiintyy yhä. Mahdollisuus työtehtävien sopeuttamiseen vaihtelee myös alakohtaisesti. Kokeneiden työntekijöiden osaamisen hyödyntäminen ja päivittäminen on tärkeää osaavan työvoiman riittävyyden kannalta. - Mikrotaso – yksilöt ja perheet
Kaikilla ei ole yhtäläisiä edellytyksiä jatkaa työelämässä. Terveys, koulutus, hoivavastuut ja työn kuormittavuus vaikuttavat siihen, onko pidempi työura realistinen. Vapaaehtoinen ja tuettu jatkaminen voi lisätä hyvinvointia, kun taas taloudellinen pakko jatkaa työssä voi heikentää sitä – erityisesti haavoittuvassa asemassa olevilla.
Myönteisen kehityksen taustalla piilee suurta vaihtelua
Kirjaluvussa tiivistämämme tutkimuskirjallisuus osoittaa, että kehitys työurien pidentämisessä on ollut pääosin myönteistä. Eurooppalaiset jäävät eläkkeelle myöhemmin, ja yli 55-vuotiaiden osuus työmarkkinoilla on kasvanut selvästi 2000-luvun alusta. Monissa maissa elinajanodotteen kasvu on kompensoinut pidempiä työuria, eikä työelämän ja eläkkeen välinen tasapaino ole merkittävästi muuttunut.
Sosioekonomiset erot ovat kuitenkin edelleen merkittäviä. Korkeasti koulutetut työskentelevät pidempään ja saavat parempia eläkkeitä, kun taas matalammin koulutettujen ja naisten työurat ovat usein lyhyempiä ja katkonaisempia, mikä lisää vanhuusköyhyyden riskiä. Sukupuolten väliset erot työuran loppuvaiheen työllisyydessä ovat yhä huomattavia.
Terveydellä on keskeinen merkitys. Heikko terveys, joka usein linkittyy alempaan sosioekonomiseen asemaan, rajoittaa mahdollisuuksia jatkaa työelämässä. Toisaalta moni kokee työn mielekkäänä – se ylläpitää sosiaalisia kontakteja ja kognitiivisia taitoja. Keskeinen kysymys yksilöiden hyvinvoinnin kannalta on, onko työssä jatkaminen oma valinta vai taloudellinen pakko.
Kohti sosiaalisesti kestäviä, pitkiä ja ehyitä työuria
Kokoamamme tutkimustulokset tarjoavat lähtökohtia päätöksenteolle, joka edistää pidempiä työuria sosiaalisesti kestävällä tavalla, kokonaisvaltaisen, elämänkaariajatteluun perustuvan politiikan avulla.Eläkepolitiikassa on tärkeää huomioida erilaiset urapolut, hoivavastuut ja työkyvyn vaihtelu, sillä ne vaikuttavat suoraan niin työssä jatkamisen mahdollisuuksiin kuin eläkeaikaisen toimeentulon tasoon. Aktiivinen työmarkkina- ja koulutuspolitiikka voi tukea elinikäistä oppimista ja työelämään kiinnittymistä eri vaiheissa.
Työpaikoilla tarvitaan joustavia ratkaisuja, jotka huomioivat työntekijöiden iän ja elämäntilanteet, mutta toisaalta myös työnantajan muuttuvat tarpeet. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on avainasemassa elämänkaaren aikana kasautuvan eriarvoisuuden vähentämisessä. Selkeä viestintä väestörakenteen muutoksen aiheuttamista haasteista ja uudistusten tavoitteista lisää kansalaisten ymmärrystä ja tukee luottamusta.
Työurien pidentäminen on olennaisen tärkeää eläkejärjestelmien ja hyvinvointivaltioiden taloudellisen kestävyyden kannalta, mutta se ei voi tapahtua sosiaalisen kestävyyden kustannuksella. Päätöksenteossa on tunnistettava ikääntyvien työntekijöiden moninaisuus ja kehitettävä politiikkatoimia, jotka tukevat osaamista, toimintakykyä ja hyvinvointia läpi elämänkaaren.
Kirjoittajat
Kati Kuitto ja Kun Lee
Kirjan luku
Kuitto, K. & Lee, K. (2025). How to make extending working lives in ageing welfare states socially sustainable. Teoksessa Vaalavuo, M. & Nelson, K. & Kuitto, K. (toim.) Social Sustainability in Ageing Welfare States. Edward Elgar Publishing. 140–165. https://doi.org/10.4337/9781035318377.00014
Tiedot kirjasta
Social Sustainability in Ageing Welfare States (eds. Vaalavuo, Nelson & Kuitto): Social Sustainability in Ageing Welfare States. Luettavissa Open access -muodossa.
